Kaukajärviseura ry on perustettu vuonna 1971, kun ensimmäiset kerrostalot olivat jo nousseet Haiharan kartanon pelloille. Seuran toiminta-ajatus on ollut ja on edelleen tehdä Kaukajärvestä kotiseutu, johon voi juurtua.
Seura järjestää alueen asukkaille pienimuotoista toimintaa ja isompia ulkoilmatapahtumia. Seura on myös hankkinut etenkin rannoille välineitä kaikkien käyttöön.
Yhteistyötä. Kaukajärviseuralla on merkittävä ja laaja yhteistyöverkosto. Yhteistyötä tehdään Tampereen kaupungin, Messukylän seurakunnan, Kaukajärviosuuskunnan, alueen yrittäjien, koulujen ja monien alueen yhdistysten kanssa. Yhteistyötä on tehty mm. erilaisissa tapahtumissa ja edunvalvonnassa.
Alueen toimijoiden näyttävin jokavuotinen yhteinen ponnistus on Kaukajärven Talvipäivä. Se järjestettiin 90-luvun alkuun saakka Kaukajärven seurakuntatalolla ja sen jälkeen Haiharan kartanolla. Satunnaisesti Talvipäivää on järjestetty myös muualla, ainakin Riihiniemessä ja Vapaa-aikatalolla.
Edunvalvontaa. Kaukajärviseura seuraa Kaukajärveä koskevia kaava-asioita sekä muita suunnitelmia ja päätöksiä. Seura on tarvittaessa yhteydessä asioita valmistelevien virkamiesten kanssa sekä lähettäää mielipiteitä osallisuus- ja arviointisuunnitelmista. Kun Tampereen kaupunki harkitsi Haiharasta luopumista, alueen toimijat kävivät tapaamassa kaupunginvaltuutettuja ennen valtuuston kokousta. Eri toimijat tekivät yhdessä valtuutetuille neliväriesitteet ja seura maksoi esitteiden painatuksen. Nimiä adressiin kerättiin yhdessä kaikkien toimijoiden kanssa.
Hallinto. Yhdistyksen toimintaa käytännössä pyörittää hallitus. Tällä hetkellä puheenjohtajana toimii Pia Vastamäki (s-posti: etunimisukunimi@hotmail.com) ja varapuheenjohtajana Riitta Niemistö (p. 050 480 2397). Hallitukseen kuuluvat myös Anu-Liisa Holappa (sihteeri), Marianna Tudeer-Niemistö (rahastonhoitaja), Heikki Sillanpää (kalustonhoitaja), Eeva Mäkelä (tiedottaja, 040 0422427), Ulla Katainen (talviuintikirjuri, 040 5761407), Terhi Muuronen, Armi Jauhojärvi, Leena Vuorinen, Emilia Kalliola, Lea Meisalmi ja Kirsi Ahola sekä varajäseninä Marjatta Hyvärinen ja Päivi Kovalainen.
Jäseneksi? Seuralla on nelisensataa jäsentä. Vuosimaksu on 9 € perheen ensimmäiseltä jäseneltä, 5 € seuraavilta. Jäsenet saavat mm. alennusta talviuintimaksuista. Jos haluat liittyä, pistä sähköpostia seuran puheenjohtajalle tai tule tapahtumiin ja nykäise jotain meistä hihasta.

