Kaukajärven talvipäivä sunnuntaina 16.2.

Perinteistä Kaukajärven talvipäivää vietetään tänäkin talvena Haiharassa. Kaukajärviseura julkaisee tilaisuudessa Kiehtova Kaukajärvi -kotiseutukirjan, pitää info- ja kirjanmyyntipistettä sekä myy tietenkin makkaraa.

Kiehtova Kaukajärvi -kirja julkaistaan Talvipäivässä

Kyselimme vuosi sitten kuvia tekeillä olevaan kirjaan. Nyt voimme kertoa: kirjat ovat tulleet painosta ja julkaistaan virallisesti Kaukajärven Talvipäivässä 16.2.

Marja Aaltion, Eli Harjun ja Matti Wacklinin haastattelemat ihmiset vakuuttavat lukijan siitä, että Tampereen ensimmäisen lähiön suunnittelussa onnistuttiin: luotiin viihtyisä asuinalue, johon voi juurtua.

Asukkaat rakastuivat kauniiseen Kaukajärveen, jääkauden muovaamaan luontoon ja kartanoalueen tunnelmaan. Tänne on tultu eri puolilta maata ja maailmaa. Naapureihin tutustuttiin seurakuntatalolla, vaparilla, harrastuksissa, pihoilla ja leikkipuistoissa. Syntyi yhteisö ja yhteisöllinen elämäntapa on jatkunut monilla läpi vuosikymmenten.

Reijo Mäkelän muistolle

Iltojen pimetessä Kaukajärviseuran saavutti suruviesti pitkäaikaisen puheenjohtajan poismenosta. Reijo Mäkelä oli yksi seuran perustajajäsenistä ja seuran historian toinen puheenjohtaja 70-luvulla.

Mäkelän Reijo muistetaan innokkaana ideanikkarina, jonka ideoita ovat niin yhä vuosittain vietettävät Talviturkin kastajaiset kuin aikoinaan Vaparilla järjestetyt diskot. Reijon hankkima popparikone on yhä käytössä ja vielä viime kesänä hän kävi Talviturkinkastajaisissa jututtamassa popparien myyjiä.

Mäkelän Reijon yritys, Nippeli, toimi 70-luvulla Sarasorsan (Järvikatu 8-10) länsipäädyssä. Sieltä ostettiin niin talveksi luistimet kuin kesäksi polkupyörät. Nippeli on muuttanut tämän jälkeen monta kertaa, mutta yhteys on säilynyt: Talviturkinkastajaisten pääpalkintona on usein ollut Nippelin lahjoittama polkupyörä.

Ennen Nippeliä Sarasorsan kellarissa toimi Reijon pyörittämänä sähköautoratakerho, talven 1976-77. Tämä autorata on nykyään Vaparin kellarissa.

Kuva: Marjatta Hyvärisen kotialbumi